Kolme vastuullisuusteemaista ajankohtaistilaisuutta!
5.5.2022 09:00
Verkossa
Veera Iija
Veera Iija vastaa FIBSillä ajankohtaisiin vastuullisuusteemoihin liittyvien tapahtumien sisältöjen suunnittelusta sekä erilaisista hankkeista erityisesti sosiaalisen vastuun kysymyksiin liittyen. Veeralla on monipuolista kokemusta kestävän liiketoiminnan edistämisestä. Erityisesti ihmisoikeudet ja monimuotoisuuden ja inkluusion edistäminen sekä vaikuttavuuden arviointi ovat hänen sydäntään lähellä.
Helena Kekki
Helena Kekki on FIBSin jäsenpalvelu- ja ohjelmajohtaja. Helena on uransa aikana edistänyt kestävää liiketoimintaa yli 15 vuoden ajan monipuolisissa tehtävissä, mm. yrityksiä kouluttaen, rahoittaen, neuvoen ja verkottaen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Helena on mm. perustanut Global Compact -verkoston Vietnamiin ja johtanut verkostoa sen alkuvaiheissa. Oman työnsä ohella hän edustaa FIBSiä erilaisissa kansallisissa vastuulliseen liiketoimintaan liittyvissä työryhmissä ja projekteissa. Helena on ollut mukana FIBSin yritysvastuututkimuksien toteutuksissa vuodesta 2016.
Hanna-Riitta Kurittu
Hanna-Riitta Kurittu toimii vanhempana konsulttina yritysvastuun asiantuntijayrityksessä Enact Sustainable Strategies ja työskentelee laajasti pohjoismaisten yritysten kanssa erilaisten vastuullisuuskysymysten parissa. Hanna-Riitalla on yli 15 vuoden kokemus kestävän kehityksen teemoista erityisesti kehittyvissä maissa mm. vaikuttavuussijoittamisen, globaalin kehityksen ja muotoiluajattelun näkökulmista. Tällä hetkellä Hanna-Riitta keskittyy erityisesti sosiaalisen vastuun edistämiseen, mm. ihmisoikeusvaikutusten arviointiin ja huolellisuusvelvoitteen mukaisten prosessien kehittämiseen. Hanna-Riitta on akateemiselta taustaltaan valtio- ja kauppatieteilijä, ja innostuu monitieteisistä lähestymistavoista kestävyyskysymysten ratkaisuun.