Ohjattu valmennus: Rakenna vaikuttava LinkedIn-profiili
16.11.2026 09:00
Oma tietokone

Hanna Hirvonen
Olen uravalmentamiseen erikoistunut Certified Business Coach®, Psykologisen joustavuuden coach ja KTM. Autan ihmisiä löytämään ja käyttämään vahvuuksiaan, osaamistaan ja voimavarojaan kohti mielekästä työelämää. Ennen alanvaihtoani uravalmentajaksi työskentelin yli 16 vuotta markkinointitehtävissä isoissa, kansainvälisissä yrityksissä. Minulla on myös kokemusta esihenkilötehtävistä ja rekrytoinnista.

Arja Parpala
Lähtökohtani valmentajana on luottamus ihmisen mahdollisuuksiin, kykyihin ja oppimiseen. Monipuolinen kokemukseni asiantuntijana, esihenkilönä ja yrittäjänä on antanut minulle laajan näkökulman työelämään ja luonut pohjan kannustavalle valmennustyylilleni. Olen kouluttanut LinkedInin käyttöä säännöllisesti useiden vuosien ajan ja nähnyt, kuinka sen merkitys on kasvanut työnhaun työkalusta ammatillisen näkyvyyden, verkostoitumisen ja yhteistyön välineeksi.

Noora Welling
Olen uravalmentaja ja soveltavan positiivisen psykologian asiantuntija. Autan ihmisiä kulkemaan kohti mielekästä ja omannäköistä työelämää empaattisella ja kannustavalla tyylillä. Soveltavan positiivisen psykologian maisterintutkintoni on luonut pohjan vahvuus- ja ratkaisukeskeiselle valmennusfilosofialleni. Innostunkin, kun asiakkaani tunnistavat vahvuutensa, löytävät voimavaransa ja alkavat uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa.
