Helsingin Ekonomit - Vaikuttajaekonomit

Tapahtuman oletuskuva

WEBINAARI: Henkilöstön edustajien jaksamisen tuki ja verkoston vahvistaminen

11.11.2020 15:00

Henkilöstön edustaja on työntekijöiden keskuudestaan valitsema henkilö, joka toimii luottamusroolissa esimerkiksi luottamushenkilönä, työsuojeluvaltuutettuna tai heidän varahenkilönä. Henkilöstön edustajat tekevät työpaikoilla tärkeää työtä. He auttavat, neuvovat ja tukevat työntekijöitä arkisissa asioissa, valvovat sopimusten noudattamista ja kehittävät työpaikan asioita yhdessä työnantajan kanssa.

Sujuva yhteistoiminta, jossa asioita kehitetään ja toteutetaan hyvässä yhteistyössä, on monen tekijän summa. Kaikki osapuolet vastaavat osaltaan luottamuksen ja vastavuoroisen arvostuksen rakentamisesta. Henkilöstön edustajana toimimisen kulmakiviä ovat lakiin, sopimuksiin ja työpaikan olosuhteisiin liittyvä osaaminen, neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot sekä ratkaisukeskeisyys.

Parhaimmillaan asioiden kehittäminen ja toteuttaminen yhdessä sujuu. Joskus taas voi tuntua siltä, että yhteistoiminnan tekeminen on kuin pään hakkaamista seinään tai yksin tuuleen huutamista. Luottamus ja arvostus ovat painetestissä ja iso turhautuminen otsassa tekee tuloaan.

Mitä tehdä, kun oma jaksaminen ja usko tekemiseen ovat koetuksella? Entä kuka pitää huolta henkilöstön edustajasta, kun henkilöstön edustaja pitää huolta toisista?

Webinaarin aiheet ja puhujat:

  • Miten henkilöstön edustaja voi pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan? Kalle Partanen, Psykologi, Psykoterapeutti, Arvokas Mieli Oy
  • Ammattiliiton tuki henkilöstön edustajien yhteisön vahvistamiseksi ja verkoston tukemiseksi, Tage Lindberg, Erityisasiantuntija, työmarkkina- ja yhteiskuntapolitiikka, Suomen Ekonomit
  • Henkilöstön edustajan kokemuksia ammattiliiton tuesta ja vinkkejä roolissa jaksamiseksi, Liisa-Johanna Pesonen, Pääluottamusmies, Fujitsu Finland Oy

Ilmoittautuminen viimeistään 11.11. klo 14.30.

Tervetuloa!

Järjestäjä: Vaikuttajaekonomit

Paikkoja ei enää tarjolla.

Tämä webinaari on avoin kaikkien ekonomi- ja kylteriyhdistysten jäsenille.

Ajankohta

Alkaa:  

11.11.2020 15:00

Päättyy:  

11.11.2020 17:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Lisätiedot

Helsingin Ekonomit ry

heko@heko.fi

Ratavartijankatu 2, 00520 Helsinki