Helsingin Ekonomit - Taloudentekijät

Tapahtuman oletuskuva

Digiajan kasvukaava yrityksille PERUTTU

27.10.2020 17:30

Clarion Hotel Helsinki

Kasva tai kuihdu - Digiajan kasvukaava yrityksille

_______________________________

Päivitys 16.10.2020

Tapahtuma on peruttu vallitsevan koronaviruspandemiatilanteen vuoksi. Muutos ei vaadi tapahtumaan ilmoittautuneilta toimenpiteitä.

______________________________

”Maailman markkinatilanne viestii, että muutos on muutoksessa ja kasvun rajat ovat rajattomat. Mihin mahdollisuuteen pitäisi tarttua?”

Mistä kasvua? Opas digiajan johtajalle -kirjan kirjoittaja ja kaupallinen johtaja Mikko Mattinen kertoo, miten yritykset saadaan kasvamaan hyödyntämällä digitalisaatiota.

Tapahtumassa osallistujat pääsevät tekemään omalle alalleen tai yritykselleen kasvukaavan, jolla aloittaa yrityksen uusi digiaikakausi.

mikkomattinenheko2020C2A9hennihyvarinen-3.jpg (44 KB)

Mikko Mattinen on tunnettu kirja-aktivisti. Ennen nykyistä tehtäväänsä sähköisen asioinnin johtajana Digi- ja väestötietovirastossa, Mattinen on työskennellyt johtajana Elisassa, Digitalist Groupissa, Verohallinnossa ja Kärkimediassa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri ja eMBA.

Ohjelma:

  • klo 17.30 Ilmoittautuminen ja ruokaisa salaattibuffet
  • klo 18.00 Kasvu ja sen johtaminen digiajalla, Mikko Mattinen
  • klo 19.30 Tilaisuus päättyy

Paikkoja on 20. Ilmoittaudu viimeistään 18.10.

Järjestäjä: Liikkeenjohdon kerho

Paikkoja ei enää tarjolla.

Helsingin Ekonomien tapahtumiin voivat ilmoittautua kaikki jäsenyhdistyksemme sekä Suomen Ekonomien kylterijäsenet.

Tiesithän, että voit liittyä oman ekonomiyhdistyksesi lisäksi kaksoisjäseneksi Helsingin Ekonomeihin ja osallistua mm. noin 150 jäsentapahtumaan vuodessa.

Voit liittyä kaksoisjäseneksi näppärästi jäsenpalvelussa.

Ajankohta

Alkaa:  

27.10.2020 17:30

Päättyy:  

27.10.2020 19:30

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Clarion Hotel Helsinki

Tyynenmerenkatu 2
00220 Helsinki

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätiedot

Helsingin Ekonomit

heko@heko.fi

Ratavartijankatu 2, 00520 Helsinki