Millainen kuluttaja olet?
Haluatko kuulla vastuullisesta kuluttamisesta ja monipuolisista, ekologisista tuotteista uudessa ekokaupassa?
Ekokauppa GreenDeal avasi ensimmäisen myymälänsä Tapiolaan elokuussa, mutta yrityksellä on jo pitkähkö taival takana ekotuotteiden maahantuonnissa ja verkkokaupassa.
GreenDeal kutsuu Nuoret Ekonomit kylään ja viettämään pienen hemmotteluhetken syyskiireiden keskellä.
Perustaja Markus Hämynen kertoo, mistä eriskummallisesta sattumasta koko yritysidea syntyi, miten ekonomiopintoja on voinut hyödyntää yrittäjyydessä ja millaisia haasteita ekonomi saattaa kohdata hypätessään aivan uudelle toimialalle.
Markus johdattaa meidät käytännönläheisesti arjen kemikaalien maailmaan ja kertoo, millaisia asioita ympäristötietoisena kuluttajana voi huomioida kosmetiikka- ja pesuaineostoksilla.
Ota hengähdyshetki arjesta ja tule nauttimaan luomuviinistä ja tutustumaan valloittaviin ekobrändeihin! Illan aikana on myös mahdollisuus verkostoitua muiden ekonomien kanssa. Saat ostoksistasi illan aikana -10 % alennuksen.
Paikkoja on 25. Ilmoittaudu viimeistään 17.10.
Järjestäjä: Nuoret Ekonomit
GreenDeal Shopin paras maamerkki on Omnia Tapiolan iso huputettu rakennus aivan Itätuulentien alkupäässä, Tapiolan tennishallia vastapäätä. Shop sijaitsee aivan Omniaa vastapäätä kerrostalon kivijalassa.
Kävellen: Shop sijaitsee kävelykansitasolla, yhtä kerrosta Itätuulentietä ylempänä. Käynti kävelytasolle joko Omnia Tapiolan kohdalta risteyksestä tai Kauppakeskus Ainoasta Lindexin kohdalta. Lindexin kohdalta lähtee ylikulkusilta Itätuulentien yli. Kävele sillan päähän ja käänny oikealle seuraten kirkkaanvihreällä värillä merkittyä tilapäistä kulkureittiä. Seuraa opasteita kävelysillalta.
Julkisilla: Tapiolan bussiterminaali sekä metroasema sijaitsevat aivan Shopin vieressä. Kävelykansitasolle pääset Lindexin vierestä. Seuraa opasteita myymälälle kävelysillan päästä.
Autolla: Lähin pysäköinti Tapiola Park Kauppakeskus Ainoan yhteydessä. Ilmainen pysäköintiaika 3 tuntia Q-Parkin Taskuparkki-sovelluksella. Kulkureitti Ainoasta Lindex-myymälän vierestä (ks. yllä olevat ohjeet).