9.10.2022 19:00 - 9.10.2022 21:00 Madetojan sali

Ismo Leikola - ei mitään vakavaa

9.10.2022 19:00

Madetojan sali

Yhdessä kulttuurin pariin. Tarjoamme liput kauttamme jäsenhintaan 30 euroa kappale (myös avec, huom. K18). Hinta pitää sisällään tarjoilut väliajalla meille varatussa pöydässä.

Liput jaetaan Oulun Ekonomien edustajan kautta teatterin ala-aulassa noin puoli tuntia ennen esitystä.

Tapahtuman kuvaus:

Korona pysäytti koko maailman ja sen lisäksi myös Ismo Leikolan.

Nyt koteloitumisvaiheen jälkeen stand-up-lavoille lennähtää suorastaan uusi ihminen, uudestisyntynyt Ismo, joka on saanut 20 sekunnin mittaisen kasteen käsienpesualtaassa. Pidemmän keikkatauon aikana Ismo sukelsi pohdinnoissaan yhä syvemmälle ja löysi ennennäkemättömiä vastauksia - myös siihen iänikuiseen kysymykseen: Mille saa nauraa. Viime syksynä ensi-iltansa saanut "Ei mitään vakavaa" on show, jossa todella koetellaan rajoja. Tai oikeammin mennään niistä läpi että heilahtaa. Sellaisella nauravalla muurinmurtajalla.

Sitten virallinen ohjeistus. Nykytilanteesta johtuen tilaisuuksissa saatetaan edellyttää kaikilta yleisön jäseniltä sitä, että he käyttävät maskia tai visiiriä tai jotain semmosta. Umpinainen moottoripyöräkypärä käy myös tai kuupuku. Tai ilmastointiteippi joka peittää sekä suun että nenän. Jos joku on kiinnostunut mussuttamaan, länkättämään tai urputtamaan tästä, huomautamme että myös mussutus on suoritettava maski naamalla.

Todella halutaan, että kiertue voidaan toteuttaa ja toivotaan että kaikki on valmiita puhaltamaan yhteen hiileen. Siis vertauskuvallisesti. Konkreettinen yhteen hiileen puhaltaminen ei ole suositeltavaa näinä aikoina, kun pöpöt leviää.

Tapahtuma on täynnä.

Tapahtuma täynnä

Paikkoja jäljellä


Tapahtumaan on jäljellä 0 paikkaa.

Ajankohta

Alkaa:  

9.10.2022 19:00

Päättyy:  

9.10.2022 21:00

Järjestäjä

Oulun Ekonomit

Tapahtumapaikka

Madetojan sali